Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

KESÄ!

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

KESÄ!



Tiedättekö... Tänä viikonloppuna musta tuntui ekaa kertaa, että on OIKEA kesä. Hullua. Kohta on juhannus!! Ihan fiiliksissä olen rapsinut kukkapenkkejä, mies tehnyt pihan laajennusta (yllä olevassa kuvassa palanen näkyy etualalla), plus istutellut vielä puuttuvia kesäkukkia.


Kesäkukkien suhteen olen jo vuosia sitten tehnyt päätöksen, että EN laske, paljonko niihin menee rahaa. Se on enemmän kuin riittävästi joka tapauksessa... Muutamia alla. 


Tänä vuonna meillä ollaan lila-pinkki-valkoisissa. Paitsi allasalueella, siellä keltaista. (Allasalue kuulostaa ehkä turhan hienolta termiltä, mutta sillä nimellä kulkee, palataan siihen "avajaisten" jälkeen :D)


 

 



Osassa pihaa kulkee kivituhkapolkuja. Niille on pesiytynyt älytön määrä vaahteran alkuja. Lapsityövoiman turvin niitä on nykitty sieltä keväällä jo ämpärikaupalla pois ja vielä vaan riittää... Mutta kun niin tykkään noista poluista... 





 

Pihaa on meillä rakennettu (ainakin jos multa kysytään) sellaisella hyvällä fiiliksellä, palanen kerrallaan sen alkurypistyksen jälkeen. Saa vähän rönsyillä, eikä ihan kaiken tarvitse olla viivoittimella vedettyä.  Rehevää ja runsasta, kukkia, kukkivia pensaita, vihreää!



Hyödynnetty, mitä pystytty (kuten tuo keltamaksaruoho, jota kasvaa meillä ihan joka paikassa...)




 

Paljon luonnonkiviä... 



... ja runsaasti hommaa :) En kyllä oikeasti parikymppisenä kuvitellut itseäni puutarhaa hoitavana kolmen lapsen äitinä. 


Hauskaa tulevaa viikkoa!!


Tunnisteet:

14 kommenttia:

21. kesäkuuta 2010 klo 7.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi vau mikä piha. Upea.

 
21. kesäkuuta 2010 klo 8.10 , Blogger Lisay kirjoitti...

Ihanan runsas piha ja noista poluista tykkaan tosi paljon!!!

 
21. kesäkuuta 2010 klo 9.03 , Blogger Heli kirjoitti...

Kivalta näyttää! Itsellä myös pihaprojektia olis, kun malttaisin ompelukoneen luota poistua välillä.. Minusta tuntuu myös vasta nyt kesältä. Jospa se sitten jatkuisi pitkälle syksyyn.. Aurinkoista kesää toivotellen Heli

 
21. kesäkuuta 2010 klo 9.14 , Blogger Marielisa kirjoitti...

Aivan hurmaava piha teillä!!
Ihania polkujakin...oih.

Mukavaa alkanutta viikkoa sinne ja ihanaa juhannuksen odotusta!

 
21. kesäkuuta 2010 klo 11.35 , Blogger sirkkis kirjoitti...

Sinulla on hurmaava piha ja hauskaa kun kaikki ei ole viivoittimella vedettyä. Liian monella on piha liian steriilin jäykkä.Pidän sinun pihasi vallattomata järjestyksestä. Hauskaa kesää ♥

 
21. kesäkuuta 2010 klo 12.29 , Blogger Suvimarja kirjoitti...

Ihana piha! Tämän tyylistä haluaisin meillekin..

 
21. kesäkuuta 2010 klo 17.24 , Blogger Carlina kirjoitti...

Onpa kaunis piha! Ja tilaa niin paljon... Meilläkin pidetään nuo vähät istutukset ja nurmikot kunnossa, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa... Minun onnekseni, sillä on se jo tunnustettava etten vaan ole viherpeukalo. :)

 
21. kesäkuuta 2010 klo 18.30 , Blogger ANNAO kirjoitti...

Löysin blogisi :)
Ihania koruja osaat tehdä ja kauniisti olet pihaasikin laittanut :) nuo polut ovat upeita!

 
21. kesäkuuta 2010 klo 20.18 , Blogger Sari kirjoitti...

Ui että ku teillä on nättiä! Ja tosiaankin puutarhassa saa vähän rönsyillä! Näyttää kivemmalta, kun ei ole viivoittimen kanssa tehty :)

 
21. kesäkuuta 2010 klo 21.56 , Blogger Eena kirjoitti...

Teillä on kyllä upea piha. Maanpinnan korkeuserot antavat hienot mahdollisuudet puutarhan suunnittelulle, ja hienosti olet nuo hyödyntänyt. Polkuja, kiviä ja kasveja - niin kiva!

 
21. kesäkuuta 2010 klo 22.29 , Blogger Rilla kirjoitti...

Kiitos kovasti kaikille mukavista kommenteista. Pihahulluus on vakava tauti :) Viivoitinta on hiukkasen käytetty paraatipuolella, sisäänkäynnin yhteydessä. Mitä kauemmas vaan mennään talosta,sen villimpää :D

 
21. kesäkuuta 2010 klo 22.33 , Blogger heini kirjoitti...

Ooh, kunka kaunis ja tunnelmallinen piha teillä on! Niin upea!

-Heini-

 
21. kesäkuuta 2010 klo 22.51 , Blogger Sanna-Riikka kirjoitti...

Vautsi mikä piha. Kyllä varmasti puuhaa riittää koko kesäksi. (Tunnen piston rinnassani, kun en juurikaan tee muuta kuin leikkaan nurmikon). Nuo teidän tuhkakivipolut on upeat - tulee ihan sellainen puistomainen fiilis, tykkään kovasti.

 
21. kesäkuuta 2010 klo 23.18 , Blogger Aamunkukka kirjoitti...

Enpä yhtään hmettele, että viihdyt ulkosalla;-) on teillä lääniä, mitä hoitaakin. Hyvä ihme,että Suomen luonto on nyt kauneimmillaan, katsookin vain noita kuviasi..nuo kesäkukkasi sopivat muuten täydellisesti tohon "naturelliin" ympäristöön; sulautuvat ihan samaan muottiin ja pihanne näyttää tosi viihtyisältä. Lapsillekin on ihania piilopaikkoja ja leikkitilaa ihan mahtavasti!

Ihanaa juhannusviikkoa teille!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu