Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rillan koti

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Omat siivet

Pitäisköhän mun siirtyä tällaiselle "päivän koru"-linjalle (vs päivän asu)... Sitä nimittäin on taas tyrkyllä ohessa. Viikon koru nyt ehkä ennemmikin, eikä tämäkään mitenkään järjettömän luova ole, mutta, jotain vähän erilaista! Mulle siis.


Renkaassa teksti "alis volat propriis" - hän lentää omilla siivillään. Sopii jokaiselle (oikeasti) aikuiselle, plus moneen muuhun paikkaan. Mullekin tässä oma merkityksensä. 
Ja vastoin kaikkea, mitä olen tehnyt lähiaikoina - helmet vaijerissa!!! Huh, tuntui melken syntiseltä tehdä tämä näin.. Hopeaa ja makeanvedenhelmiä, ei muuta. Rengas suurilla lukoilla kiinni ketjussa. Tuohonhan voisi vaihtaa tekstirenkaan aina päivän fiiliksen mukaan. 

 Mutta tänään - tänään lennetään omilla siivillä :)
Marraskuuta odotellessa,
Rilla

Tunnisteet:

perjantai 29. lokakuuta 2010

(Musta)valkoista talvea

Vitsit, että olin tyytyväinen tänä aamuna.
Kahdesta syystä. 
1. Saatiin nukkua koko yö ilman, että 1-vuotias olisi herättänyt kertaakaan
2. "Löysin" kaapista unohtamani mustavalkoisen villangashameen

Ihmeellistä :) Ihan kymppipari uudelle vaalealle villakangastakille.
Ihminen tulee pienestä onnelliseksi!! 
Tietysti se, että nyt on perjantai, lisää tyytyväisyyttä melko lailla. Tällä viikolla on ollut ohjelmassa poskiontelontulehduksia, lasten halloween-juhlia, unettomia öitä, jumppaa ja töitä ja töitä
Kaikki olohuoneen maalaushommelit ovat seisseet sunnuntaista asti, ehkä sitä on turha edes kuvitella tekevänsä mitään ihmeellistä arki-iltaisin... Pitäisi opetella olemaan itselleen hiukkasen armollisempi...

No, nyt. Työvaatteet kaappiin, kotivehkeet niskaan ja tekemään jotain vähemmän pakollista!
Nautitaan pimenevistä illoista ja viikonlopusta. Ja käännellään niitä kelloja. Johonkin suuntaan.
Mukavaa perjantaita :)

Tunnisteet:

lauantai 23. lokakuuta 2010

Kadonneet callunat

Lauantai on vilahtanut pihahommissa ja kesäruukkuja tyhjennellessä. Olivat jotenkin nyt menneet hiukkasen pahaksi pelargoniat ja muut.. Muutamat callunat oli ostettuna. Mutta lisää tarvis. Ihan vaan perusvalkoisia callunoita. Pari havua. Ei muita. 


Ja ostoksille...


Paikka toisensa jälkeen kierreltiin, eikä missään valkoisia callunoita!! Kaikkea muuta kyllä. 
Siis mitähäh, onko teillä kaikilla muilla jo talvi-istutukset valmiina? Minä ilmeisesti olen armottoman myöhässä... 


Kun ei tahdo näitä...
 Eikä näitäkään, vaikka nättejä ovat...
 

Siinä sivussa epätoivoista hapuilua puutarhalla ruskettuneiden havujen seassa... Äääh. Ihan vaan pari olisin tarvinut...
Ja helpotus. Löytyi. Paikasta nro 4. Tuskan ja hien takana. Nyt ei enää tarvitsisi kun istuttaa nämä ruukkuihin...

Tunnisteet:

perjantai 22. lokakuuta 2010

Rakastettava

Jottei tämä loma tuntuisi ihan hukkaan heitetyltä, yksi korukin kehiin...
Olen anti-imelyysteksti-ihminen (onkohan tuollaista sanaa olemassakaan..), mutta tämä lause on kovin totta ja kolahtaa jopa meikäläiseen!


Ut ameris, amabilis esto -jotta sinua rakastettaisiin, ole rakastettava.
Hopeinen sydänriipus, ruusukvartsia ja vuorikristallia. Nyt tarvii vaan päättää, että osaanko käyttää sydänkoruja...

Hei! Eilinen koemaalaus nro kolme oli erittäin hyvä!! Sitä nyt tuolla 9 litran purkki odottamassa. Yön pimeinä hetkinä sitten maalaillaan... Aloitellaan tänään - tai ehkä sittenkin vasta huomenna :)

Mukavaa viikonloppua toivotellen,
Rilla

Tunnisteet:

torstai 21. lokakuuta 2010

Epätoivo

Blogisiskot!!
Nyt täällä tarvitaan apua. Maalausapua.
Ei sillä, että tarvis ilmoittautua meille suti kourassa, mutta tuo sävy... Meillä on n vuosi sitten (?) vaihdettu sohva, verhot + muuta tekstiiliä. Seinät edelleen sitä siihen vanhaan vaaleampaan sopivaa.


Nyt olen vihdoin ja viimein päättänyt ryhdistäytyä ja maalata seinät sopiviksi.
Eka koeversio... Liian tumma.
Toinen... Liian harmaa
Kolmatta oon kohta menossa hakemaan. Mietin jo, että pitäiskö turvautua tapettiin - mutta toisaalta kun nää seinät on niin rikkonaiset (paljon ikkunaa, oviaukkoa, kalustetta), ei niitä paljon näy.


Hakusessa siis joku alla olevaan värimaailmaan sopiva! Nyt tarvittais kipeästi hyviä vinkkejä. Ja vielä parempaa, jos löytyis ihan maalisävy :D

PS. Koemaalaus on muuten valtavan tehokas tapa saada se itse maalausprojekti hoidettua. Läikkäistä seinää ei viitsi katsella ja se koemaalaus itsessään ei vaadi sen suurempia ponnisteluja :)

Tunnisteet:

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Äiti askartelee

Mielettömän hieno sunnuntaipäivä.
Aurinko paistaa, melkein 10 lämmintä, ei tuule, ei sada. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä tutustumaan lähemmin niihin kenkiin, joita jäin viime viikolla miettimään, mutta totesin pikaisen nettivilkaisun jälkeen, että mokoma kauppa on sunnuntaisin kiinni! Ainakin lokakuussa.

Plan B. Kassi kouraan ja pihalle. Meidän tonttia kehystää lukuisat suuret, vanhat vaahterat. Kauniita, ja ... niistä tippuu lehtiä paljon. 
Valkkaillaan lehdistä suurimat ja värikkäimmät, ihmetellään, miten kaunis syksyinen piha on ja mietitään, että pitäiskö käydä ostamassa lehtipuhallin. Ja jatkopohdintana, että minneköhän ne lehdet sitten puhaltaisi...
Lehtipussin kanssa sisälle, rautalankaa kouraan ja kieputtamaan. 
Kieputtaa lisää...
ja lisää...
ja lisää...
TADAA!
KRANSSI!! Syksyn arkarteluhetki hoidettu.
Huomenna sitten niitä kenkiä katsomaan. Voin jo kuvitella, miten riemukas ostosretki mulla on lasten kanssa tiedossa. Vaatii todennäköisesti lahjontaa ja kiristystä sujuakseen. Mitä vaan niiden kenkien takia :)

Tunnisteet:

perjantai 15. lokakuuta 2010

Lomalomaloma!

Nyt se alkoi! Syysloma. Mulla ja lapsilla. Ihan rehellinen jos olen (ja olenhan minä), tämä loma tuli erittäin hyvään rakoseen. Perjantaipäivä meni vielä nuhanenän kanssa kotona, huomenna suunnitteilla kaikenlaista toimintaa suurperhekuviolla (tarkoittaa meidän uusperheessä 5 lapsen kanssa). Toisille ihan peruskamaa, tiedän :)
Tässä kuluvalla viikolla suurin tragedia on se, että jo kertaalleen työmenojen vuoksi siirtämäni  kampaaja-aika siirtyi VIELÄ viikoilla eteenpäin. Kampaaja satuttanut selkänsä. Järkyttävää. Siis meille molemmille. Tämä ihan blondista hiukkasen naturellimpaan siirtyminen ei ole täysin kivutonta ja juurikasvu on hillitön. Yritän pärjätä..


Mutta, kaikenkaikkiaan valoisissa tunnelmissa lomalle. Mielessä rauhalliset ja rennot aamut, sekä yhdet älyttömän ihanat mustat nahkasaapikkaat, jotka mun ehkä on IHAN pakko hankkia. Sen verran järkevä olin, että ajattelin harkita pari päivää. Tai ees yhden. 


Koska mitään julkaisukelpoista kuvaa ei musta tänään kotieleganssissa saa otettua, kuvituksena (ylläri) koru!


Hematiittia ja hopeaa. Riipuksena laatta "BENE EST MIHIL" - minä voin hyvin.  

Hematiitti on niiin kaunista.


Nyt valmistautumaan bodycombat-tunnille. Saas nähdä miten jaksaa...


Erittäin mukavaa viikonloppua kaikille :)

Tunnisteet:

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Kotipäivä

Tämä päivä meni kotona erittäin räkäisen nuoren miehen kanssa. Puolen tunnin päikkäreillä on vedetty koko päivä, syöty mitä sattuu (kunhan nyt ees jotain), kannettu sylissä. Onneksi on nuo isosiskot viihdytysjoukkoina. Tää äiti muuten hyytyis ihan kokonaan.

Mies piiloutunut äidiltä
Oli kyllä kaikesta sairastelusta huolimatta kumman rauhallista, kun aamulla ei tarvinnutkaan lähteä kamalalla kiireellä mihinkään. Plus sitten päivällä oli SEN verran aikaa, että näpelöin valmiiksi mm tämän keskeneräisyyden:



Hopeaa ja vuorikristallia. Teksti vaatimaton: AD ASTRA - tähtiin :)

Sairaslomalainen hyytyi just. Äiti "pääsee" siivoamaan :) Joku sotkee meillä koko ajan kamalan paljon - kaivelee mm kukkaruukuista multaa, järjestelee laatikot ja kaapit uusiksi plus heittelee ruokaa lattialle. Keittiön matosta oon luopunut jo joku aika sitten... Oliskohan kukaan muu törmännyt vastaavaan juttuun??
 PS. on meillä oikeitakin leluja lapsilla... (vrt kuva yllä)

Tunnisteet:

maanantai 11. lokakuuta 2010

Leidit ja vaatteet

Huomenna tytöillä koulukuvaus. Samoin vuosi vuodelta "tiivistyvä" keskustelu siitä, mikä on sopiva vaate tähän tilaisuuteen. Huh, tää äiti ei enää kohta osaa, pysty, eikä kykene ostamaan vaatteita näille naisille!
Nelosluokkalaiselle beige neuletunika ja harmaat farkkuleggarit. Nää oli kuulemma ihan jees. Kommenttina tosin mainittiin, että "äiti, eiks sul oo joku tollanen paita ittelläkin?" Öööö... notota, ehkäjoo...
Tokaluokkalaiselle pinkkiä, valkoista ja farkkua. Mun mielestä niin nätti ja pirteä. Arvatkaas mikä oli kommentti? "Noi on ihan lapselliset värit".. Tämä siis neitokaiselta, joka viikonloppuna viiletti fillarilla kavereiden kanssa yllään lilat collarit ja limen vihreä neule.
Ymmärrä nyt sitten näitä. Vieläkö teiltä sujuu? Ja minkä ikäisenä sitä tippuu lopullisesti kärryiltä...?? Teini-ikää odotellessa...
Onneksi tää nuori mies ei kommentoi vielä mitään äidin ostamista vaatteista!

Tunnisteet:

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Menee se ranteessakin

Multa on kyselty tästä aiemmin tekemästäni äiti-lapsikorusta, että onnistuisiko sellainen rannekoruversiona... 

Kokeilin - ja - onnistuu!!
Salpalukon osana tuo rengas menee nätisti. Loppu sitä samaa aika tukevaa hopeaketjua (samat lenkit kuin nimilaatoissa), muutama helmi mukaan. 
Hematiittia en ole oikeastaan koskaan aikasemmin osannut käyttää. Ja nyt, kun sitä tähän tyrkkäsin, en ymmärrä, miksi. Ihanan kiiltelevä, hopean kanssa tosi kaunis.


Ei ihan paha ranteessakaan :)

Tunnisteet:

tiistai 5. lokakuuta 2010

Melkein vieraissa

Viikon uutiset tähän mennessä:
- sokerilakko on pitänyt - tuloksena armoton nälkä koko ajan
- vaihdettiin miehen kanssa salia (vai kuuluisiko se sanoa hienosti: liikuntakeskusta - ei keskenämme vaan noin yhdessä)


Sokerilakko mennyt yllättävän kivuttomasti. Olen valtuuttanut kollegani valvomaan kokouspulla- ja jälkkärikäytöstäni. Toimii siis myös omanatuntonani, mikäli oma sisäinen sellainen sattuisi pettämään :) Selvennyksenä vielä kaikille, että nämä mun sokerilakot eivät ole mitään laihdutusyrityksiä vaan rimpuilua terveellisemmmän ruokavalion suuntaan. Ihan oman hyvinvoinnin vuoksi.



Mutta se salin vaihto. Melkein morkkis mokomasta! Ollaan viimeiset kolme vuotta käyty samalla, tutulla ja turvallisella, pienehköllä kuntokeskuksella. Kaikki tuttuja ja mukavia, omistajia myöten. Ja nyt kun vaihdettiin, huh. Melkein kuin olisi käynyt vieraissa :) (Ja jäänyt sinne)




Miksi sitten vaihtaa (ikäänkuin tämä nyt jotakuta kiinnostaisi...) No, uudessa on:
- lapsiparkki - voidaan edes JOSKUS käydä yhdessä urheilemassa
- monipuolisempi tuntivalikoima
- enemmän tunteja viikonloppuisin
- kunnon saunat (en kyllä ikinä käy saunassa salilla)
- samassa paikassa käyvät kaverit


Riittäiskö nää syyksi? Tervetuloa siis les mills-tunnit, infrapunasauna, uudenlaiset sosiaaliset tilanteet ja reipastunut kuntoilu. Jospa tässä nyt tää "pienehkö" syksyrepsu kuntoilun suhteen tulisi korjattua? 



Ihanaa, loppuviikosta ei yhtään työreissua, saa olla ihan kotimaisemissa. Plus ensi viikon jälkeen alkaa syysloma!!

Tunnisteet:

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Nimi on enne

Ristiäisiin lahja. 
Hopeinen riipus, nomen est omen - nimi on enne. Takapuolella uuden tulokkaan nimi, salaisuus vielä.
Uusilla pienillä punsseleilla naputeltu. Hitsi, ei ollutkaan niin helppoa - meinas tulla sutta ja sekundaa, ennen kun lähti sujumaan. Mutta aika söpö mun mielestä!
Tähän tunnelmakuviksi pari otosta meidän ristiäisistä vuoden takaa!
 (Onpa mulla vaalea tukka - ja lyhyt!!)
 Mies mekossa. Ei ole tuon jälkeen ollut. Rankkaa hommaa.


PS. Knoppitietona kaikille: nomen est omen-ilmaisu perustuu Plautuksen näytelmään Persa, jossa Toxilius-niminen orja neuvoo isäntäänsä ostamaan Lucris-nimisen orjattaren, koska tämän nimi muistuttaa enteellisesti sanaa lucrum (kauppavoitto). Nyt tiedätte :)

Tunnisteet: