Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Seepra II

torstai 20. tammikuuta 2011

Seepra II

En tiedä, miten siellä, mutta meillä on taas torstai. Sen jälkeen tulee perjantai ja viikonloppu :)

En taida ikinä oppia käsittämään, miten viikot menee näin nopeasti, Mietityttää, miltä sitten tuntuu, kun Mies on viikot Turussa. Muutenkin, tuo homma rupeaa ihan oikeasti konkretisoitumaan ja aika olemaan oikeasti lähellä. Meinasin lähteä ekalla viikolla mukaan, ihastelemaan "meidän" (ajatuksella, se mikä on sun, on myös mun) fantastista vuokrayksiötä ja laittamaan verhot ikkunaan. Eikös se ole jokaisen vaimon tehtävä? Tietysti tarkistan paikat siinä samalla ja vietän pari päivää Turussa ihan vaan itsekseni, toisen ollessa töissä ;)


Hei, mutta se kampaaja. Ei tullut superblondia. Tai, no, henkisesti tietysti koen olevani sellainen, mutta mitä hiuksiin tulee, raitaa vaan lisää. Vähän vielä tummempaa sekaan. Otsista olen hyvin lähellä, otettiin ensi alkuun tällainen välimalli - vähän sinne päin, mutta ei ihan. Voin harkita seuraavaan käyntiin asti, miten jatketaan.
Mukaan, ison kampauksen ystävänä, nappasin myös tällaisen:
Root lifter. Kuulostaa jutulta just mun makuun :) Ja uskallan sanoa, että toimii. Tosin, putelin takana sanotaan, että 3-4 suihkausta riittää. No ... ei ihan mulle. 


Nyt viettämään laiskaa torstai-iltaa. Jossain kohtaa pitää ryhtyä myös miettimään, mitä kaikkea täältä kotoa raahataan sinne kakkosasunnolle. Mulla on visio, että tässä loistotilaisuus (mulle) uusia keittiön pöytä!!

Tunnisteet: ,

25 kommenttia:

20. tammikuuta 2011 klo 18.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivat hiukset, väri! Munkin täytyy päästä kampaajalle!

Niin ja tervetuloa Turkuun! Tää on oikein kiva kaupunki.

-josefina

 
20. tammikuuta 2011 klo 18.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Munkin puolesta tervetuloa Turkuun! Täytyykin pitään silmät auki jos sua siellä näkyisi :)
Hiukset on ihanat!
Tessa

 
20. tammikuuta 2011 klo 19.17 , Blogger Johanna kirjoitti...

Kauniit hiukset tuli. Mutta nythän sulla on siis mahdollisuuksia, eli keittiönpöytä ja mitä kaikkea se vielä tuokaan tullessaan. Pidäthän Turussa silmät auki kun kuljeskelet sisustusliikkeitä. Kertoilehan heidän valikoimistaan sitten :)

 
20. tammikuuta 2011 klo 19.25 , Blogger Rilla kirjoitti...

Josefina: kiitti :) Siitä tulee sitten mun vakilomailukaupunki seuraavaksi pariksi vuodeksi.

Tessa: moikkaa, jos törmätään :D

Johanna: kiitos, ja kyl-lä! On se hyvä, että ei oo ehditty heittämään mitään sellaista tarpeellista vanhaa tavaraa pois... Kuulostaa siltä, että Turun asunnon sisustuksesta tulee ihana :) Otan kameran mukaan...

 
20. tammikuuta 2011 klo 19.36 , Blogger ania kirjoitti...

Ihanat hiukset! Kauniit raidat! Upea sinä! Ostin sitten sen tyviraudan, kiitos vinkistä :) No, nyt pitää sitten hakea tuota root lifteriä kans.
Jännä muutos teille tulossa. Otathan sen mielenkiintoisena elämänvaiheena, rikkautena. Täältä kun on niin helppo huudella ohjeita ;)

 
20. tammikuuta 2011 klo 19.40 , Blogger anne kirjoitti...

Just nätti, tosi ihana ja elävä, tykkään. Pitäsikö itsekkin sortua ja ottaa hieman tummia raitoja?

 
20. tammikuuta 2011 klo 19.46 , Blogger J&M kirjoitti...

Tosi kivannäköiset tuli hiuksista!
Hyvä että olet löytänyt Turku-asian suhteen noinkin hyvän perspektiivin :D Eiköhän Turustakin kivoja sisustusliikeitä löydy!

 
20. tammikuuta 2011 klo 19.49 , Blogger maria kirjoitti...

Tää on hyvä tukka, tykkään enemmän kuin siitä ihan blondista (:

 
20. tammikuuta 2011 klo 20.02 , Blogger Rilla kirjoitti...

Ania: voi kiitos. Tyvirauta on tosiaan loistovehje. Tuo aine vielä päälle, niin ei tosiaan lässähdä. Ja säilyy!! Oot kyllä ihan oikesta tuosta Turun ajasta. Turha vinkua, ottaa mielummin ilon irti :)

Anne: anna mennä vaan!! Olen ollut itse kovin tyytyväinen. Ja tasablondina ollut vuosia ja vuosia tätä ennen.

J&M: ihan varmasti löytyy. Lähden kierrokselle heti kun siellä olen. Ei muuten vastaavaa oleiluaikaa ole ollutkaan ties kuin pitkään aikaan :)

Maria: kiitos :D Kyllä tää taitaa mun talvikalpeaan ihoon sopia paremmin, pakko myöntää.

 
20. tammikuuta 2011 klo 20.25 , Blogger lattenainen kirjoitti...

hyvä tukka!! Ja sopii sulle hienosti!

 
20. tammikuuta 2011 klo 20.40 , Blogger Sanna-Riikka kirjoitti...

Hyvä tuli tukasta!!!

Ja käytähän tilaisuus hyväksesi!!! Sinne saa varmaan muitakin sellasia juttuja ujutettua, joista ei oikein kotona tykkää...hih, on niin lähellä meitä, että voisin kanssa täältä tehä pienen muuttokuorman teille...on kanssa kaikkea mahollisia juttuja ja pitäis viedä ne kirpulle, ku nyt vaan sais aikaseksi:)

Mukavaa viikonlopun alkua teille sinne!!

 
20. tammikuuta 2011 klo 20.45 , Blogger Marja kirjoitti...

Vau, tykkään!! Mulla on ollut tismalleen tuollaiset sävyt tukassa joskus.. pitääpä kaivaa jostain vanhoja kuvia :) Hitsit, vielä viikko aikaa pohtia millaiset hiukset itse haluan.. raitaa tietty kuten aina mutta kuinka tummaa - siinäpä pulma :)

Kuulostaa oikein hyvältä tuo Turkuun tutustumissuunnitelmasi ruokapöytineen kaikkineen ;)

 
20. tammikuuta 2011 klo 21.09 , Blogger Misty kirjoitti...

Tosi ihanat hiukset! Oikein onnistuneet raidat ja leikkaus.
Tervetuloa Turkuun! Täällä päin ollaan ja ihmetellään =)

 
20. tammikuuta 2011 klo 21.16 , Blogger Rilla kirjoitti...

Sanna-Riikka: heh, oon heti suhun yhteydessä jos siihen 25 neliön lukaaliin jää tilaa :D

Marja: ei muuta kuin sun prosessia vaan seuramaan. Mullahan tästä riittää postattavaa aina säännöllisin välijoin :D Kyllä blondi aina toista tsemppaa!!

Misty: kiitos kovasti :D Ja hauskaa, mullahan on kohta sielläpäin puolituttuja enemmän kuin kotikulmilla ;)

 
20. tammikuuta 2011 klo 21.37 , Blogger Aamunkukka kirjoitti...

Hyvältä näyttää sun raidallinen look! kiva otsikko, mä jo ajattelin että ostaa päräyttänyt jonkin kivan mustavalkoisen mekon;-)

Tsemppiä muuttosuunnitelmiin, kyllä se siitä. Sehän on vähän kuin lähtisi viikonlopuksi mökille, eikö? Te vain pääsette sinne "kultuuripääkaupunkiin", tai niin ne turkulaiset ainakin veistelee;-).

Mukavaa loppuviikkoa!

 
20. tammikuuta 2011 klo 22.14 , Blogger Annu kirjoitti...

SUPERkivan nakoinen kampaus! Mulla viela 7 pv aikaa miettia omat tukkakuviot. Raitaa, yes, mutta kuinka vaaleeta ...

Myohastyneet kiitokset kuohkean kampauksen saloista. Tukan kuivaaminen paa alaspain on mullekin tuttu, mutta ehdottomasti pitaa nyt kokeilla tyvirautaa!

 
20. tammikuuta 2011 klo 23.01 , Blogger Rilla kirjoitti...

Aamunkukka: :D Mustavalkoisen ehkä vois, seeprakuvioinen saattaisi mahdollisesti olla liikaa? Joo, loma-asunto kaupungissa, kaikilla mukavuuksilla, niinhän se on (mun) ajateltava :D Mies saattaa olla eri mieltä!

Annu: tyvirauta vaan hankintaan! Kyllä taatusti kuohkeutuu. Ei ees ilmankosteus lätistä kovin helposti. Suihku korkeintaan ;)

 
20. tammikuuta 2011 klo 23.45 , Blogger Terhi kirjoitti...

Oikein hyvä lopputulos! ja tuo puoliotsis on hyvä vaihtoehto :) Täällä kateellinen, jolla tosiaan edelleen aivan kamala juurikasvu ja kampaaja varaamatta. Onneksi mun kampaajalle pääsee suht pikaisella varotusajalla. Etutukka olis kiva, mutta sen poiskasvattaminen on niin ikävä projekti, kokenut aika monesti. Välillä mun tekis muutoinkin mieli lyhyempää tukkaa, mutta ehkei kannata, kun kerrankin on suht pitkä.

 
21. tammikuuta 2011 klo 8.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heip!
Hyvänväriset hiukset.
Mun tytär muutti Turkuun vuosi sitten ja siellä on tooosi kiva vierailla...Turku on kiva kaupunki kaikinpuolin!
Saatetaan vaikka kadulla törmätä(=: hihkasen sitten((=:
Turussa riittää tänä kulttuuripääkaupunkivuotena tapahtumaa.

-Kirsi-

 
21. tammikuuta 2011 klo 9.47 , Blogger -Jassu- kirjoitti...

Ihan loistava tukka!

Ja liittyen siihen mun "hehkutuspostaukseen" - ilman muuta teet Turusta samanlaisen!!! :-D
Olisi kiva nähdä minkä biisin siihen laittaisit?!

 
21. tammikuuta 2011 klo 9.54 , Blogger Merja K kirjoitti...

Kivat hiukset :)

Minäkin tykkään Turusta, vaikka en siellä asukaan/ole kotoisin. Sopivan kokoinen kaupunki, josta löytyy kaikka tarpeellinen.

Rentouttavaa tulevaa viikonloppua!

 
21. tammikuuta 2011 klo 14.45 , Blogger Maria kirjoitti...

Sopii sulle nuo raidatkin tosi hyvin! Mun blogissa ois sulle tunnustusta! :)

Mukavaa viikonloppua!

 
21. tammikuuta 2011 klo 21.34 , Blogger ANNAO kirjoitti...

Hyvältä näyttää :)
Juu, asunnonkatsastus kuuluu vaimon "tehtäviin" :) Mukavaa viikonloppua!

 
21. tammikuuta 2011 klo 23.17 , Blogger Rilla, kirjoitti...

Moi Rilla! Tuli pakottava hinku sanoa tuo, ei mulla muuta. ;)

 
22. tammikuuta 2011 klo 18.33 , Blogger Rilla kirjoitti...

Terhi: niin tuttua pohdintaa :) Mun kampaajalle ei saa aikaa edes parin lähiviikon aikana. Yleensä on ollut tapana varata suoraan uusi, 6-8viikon päähän, niin ei pääse pahaksi. Paitsi silloin kun joutuu siirtelemään :D

Kirsi: näin minäkin olen ajatellut!!

Jassu: heh, pitäis kyllä ihan miettiä, mikä biisi siihen sopis :) HETI ei aukea.

Merja K: kiitti!

Maria: kiitos, käyn noutamassa :)

ANNAO: kyllä, kuten kaappien siivous ja vessan pesu ;)

Rilla: moi sullekin! ;)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu