Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Viikonlopputerveiset

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Viikonlopputerveiset

Viikonloppu pahasti jo vietetyn puolella. Koko perhe koolla. Ohjelmassa ollut yhdet 2-v synttärit, hevostapahtumaa, asioilla juoksemista ja ihan vaan oleilua. Pitäisi osata rentoutua, mutta se on nyt hiukkasen hakusessa... Kaikki mahdollinen tekemätön homma pyörii päässä. (Ehkä sittenkin pitäisi mennä jollekin jooga/rentoutustunnille...) Kuten sisustushommat
Meidän alakerran aulatila kaipaisi kipeästi muutosta. Seinistä mattoihin ja valaisimiin. Argh. Olen ihan liipaisimella hommata meille jo jonkun sisustussuunnittelijan. Sen verran tyhjää mulla lyö asian kanssa.


Koska tila on niin eikiva, en näytä siitä edes "nyt"-kuvia, vaan saatte tyytyä meidän olohuoneen kuviin ;)
Mielessä siintää joku kattokruunu, tumma tehosteseinä ja uudet matot. Äh. Pitää varmaan paneutua asiaan hiukkasen paremmin. Huonoa feng shuita tuova "aavistuksen kärsähtänyt" viherkasvi lienee parasta myös hävittää.


Jos kaikki meillä olisikin tällaisia:
Kuvassa yllä mun perintökasvi. Vaarin, säästeliään miehen, kaupan sitruunan siemenestä kasvattama puu :) 
Viikonlopun kohokohtia lienee ollut istuskella porukalla sohvalla ja katsoa yhdessä hömppää telkkarista!
Mutta. Se aulatila. Neliöitä yhteensä n 18. Portaikko, ovia/kulkuaukkoja joka suuntaan. Etukuistin jälkeen se ensimmäinen tila, johon kävellään. En osaa sanoa edes, mitä tyylillisesti haen. Muuta tietysti kuin "jotain meille sopivaa". Mistä lähtisin hakemaan sopivia inspiskuvia??

Tunnisteet:

15 kommenttia:

13. helmikuuta 2011 klo 15.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko RM ihan ohi? Eihän niilläkään kaikki oo niin vaaleeta.

Makee toi puu. Onko ihan totta siemenestä kasvatettu? Kuin vanha se on? Pitäis kokeilla itekin:)

 
13. helmikuuta 2011 klo 15.18 , Blogger Ellis kirjoitti...

Tykkäätkö sisustaa kirjoilla? Olen nähnyt muutaman tosi lämpöisen, viihtyisän ja elämännäköisen (hah, mikä sana) aulan, johon on ikäänkuin tehty pieni kirjasto. Hyllyjä portaikon alla, ovien yllä jne. Hyllyt jotain tosi eleetöntä, kirjat pääosassa. Joku kiva vanha (?) nojatuoli, jos sille sopiva paikka ja lamppu.
Vaikea selittää, enkä löytänyt tähän hätään kuvia mistään. Mutta ideana kiva, jos kotoa löytyy kirjoja paljon.
Kivaa sunnuntaita!

 
13. helmikuuta 2011 klo 15.31 , Blogger nanna kirjoitti...

Toi kaappi, jonka päällä peili on, on tosi makee!! Ah, mä rakastan just kaikkea tuollaista!

 
13. helmikuuta 2011 klo 15.33 , Blogger mizyéna kirjoitti...

Ihana tuo alin perhekuva ♥

 
13. helmikuuta 2011 klo 15.33 , Blogger Rilla kirjoitti...

Anonyymi: ei se ihan ohi oo. Meiltä löytyy (kuten yllä eka kuva) sitä sun tätä pientä RM:ltä. Valaisimia, pikkutavaraa. Ja juu. Vaari oli säästeliäs mies, "ilmainen puu". En kyllä nyt osaa sanoa, kuin vanha tuo olisi. Meillä kuitenkin ollut jo vuosia, mummulla ja vaarilla sitä ennen kauan.

Ellis: ei ollenkaan hullumpi idea! Tuolla ajatuksella siitä voisi saada tosi toimivan ja viihtyisän. Joku nojatuoli mulla oli jo ajatuksissa. Menis just tuohon rappujen alle näppärästi... Heh, eilen just oltiin kavereilla kylässä, joiden eteinen oli muuttunut kirjastoksi :)

 
13. helmikuuta 2011 klo 15.35 , Blogger Rilla kirjoitti...

Nanna: se on löytö paikallisesta divarista vuosien takaa. Pitäjä oli joutunut laskemaan sen hintaa useaan otteeseen, kun ei kelvannut kellekään! Musta se myös on aivan ihana. Jonkun kyläpuusepän veistelemä, toista sataa vuotta sitten.

Mizyena: :)

 
13. helmikuuta 2011 klo 15.54 , Blogger Marja kirjoitti...

Hmm... sama ongelma rahikaisella :) Siis meidän eteisaula.. mistä kulku keittiöön, työhuoneeseen, portaat yläkertaan, pari porrasta alas olkkariin, pari ylös kodariin. Tosin mulla olis suunnitelmatkin tekijää ja rahoittajaa vailla ;) Uudet laatat lattiaan, seiniin uusi maali, portaat uusiksi - raksamessuilla bongasin kivat teräsportaat, siis lasia, puuta ja terästä ja alkoikin houkuttaa portaitten uusiminen kokonaan, ei vaan se valkoiseksi maalaaminen.

Mutta huoh, miksi viikonloput on aina liian lyhyitä.. mäkin olen pitkälti vaan ollut joten pyykit odottaa pesijäänsä ja silittäjäänsä yms. Mutta odottakoonsa, nyt mä surffailen miehen kokatessa :)

 
13. helmikuuta 2011 klo 17.07 , Blogger maria kirjoitti...

Mä oon kehittänyt ooivan keinon rauhoittumiseen! Sairastaminen! Toista kertaa kunnon kuumetaudissa ihan muutaman viikon sisään...on aikaa lukea ja rauhoittua...mä voin vähän virtuaaliyskäistä myös siihen suuntaan ni saat aikaa pohtia sitä sisustus-asiaa (;

 
13. helmikuuta 2011 klo 17.52 , Blogger Rilla kirjoitti...

Marja: SUlla onkin sitten vähän suuremmat suunnitelmat. Mulle lattia vielä kelpaa. Portaissa häiritsee sama juttu, mikä alusta asti. Olisin halunnut toisenlaiset pinnat niihin, mutta ei jaksanut säätää. (Metalliset). Olis pitänyt... No, meillä mies kohta lähdössä Turkuun takaisin. Viihdytän itseäni pyykkihommissa illemmalla :)

Maria: heh, melkein vois sanoa, että kyllä, kiitos :D Jostainhan sitä aikaa olisi revittävä. Ja milloinkaan sitä ei tunnu olevan. Tuleva hiihtolomakaan tuskin tarjoaa mitään ratkaisua tähän.

 
13. helmikuuta 2011 klo 18.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täältä tulee ehdotus heittona:
-Lattiaan itämainen matto tunnelmaa tuomaan ja huomiota kiinnittämään :)
Kirjastoidea kuulosti hyvältä.
Käyhän niitä hyllyidiksiä katastelemassa Variston Boknäsilla, siellähän niitä upeita kirjahyllyillä sisustettuja mallihuoneita on.

Haaveilen itse mustavalkoisesta shakkiruutulattiasta ja itämaisesta matosta eteisaulaan.

Ja hyvä asenne sisutamisen ongelmiin on, se mitä ei voi peittää, sitä pitää korostaa ;)

-Maaria

 
13. helmikuuta 2011 klo 18.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitäs sanoisit tästä lampusta: suunnittelijana Jonas Bohlin, lamppu nimeltä Liv (helppo toteuttaa itsekin saman tyyppinen;)

-Kaisa

 
13. helmikuuta 2011 klo 18.48 , Blogger Krisse kirjoitti...

Minä en osa antaa sisutusneuvoja..just kyselin mieheltä että kuinkas iso meiän olkkari on...heh pienempi kun sun aula...
Kaunista sinulla on...kovasti tykkään..
Nautiskelehan sunnuntai illasta..
t. Krisse

 
13. helmikuuta 2011 klo 19.09 , Blogger Rilla kirjoitti...

Maaria: se itämainen matto sieltä löytyy jo :D Taidan olla vaan kyllästynyt siihen... Vaikka toisaalta, taitaa olla niitä vanhimpia sisustuselementtejä meillä. Siis pisimpään menossa mukana säilyneitä! Boknäsit on kauniita, ja shakkiruutulattia kuulostaa loistoidealta. Huh, katsoo nyt mitä saan aikaiseksi!! (Ja milloin)

Kaisa: kiitos vinkistä, käyn tsekkailemassa :D

Krisse: nautiskellaan ;) Ja ainahan nää ideat jotenkin sitten loppujen lopuksi lähtee liikkeelle. Joskus vaan tarvii vähän enemmän aikaa...

 
13. helmikuuta 2011 klo 21.06 , Blogger Jemina kirjoitti...

Heippa!
Täällä suht uusi lukija ilmoittautuu :) Jos haluat rentoutua, niin kannattaa kokeilla pilatesta. Minä olen ainakin ihan hurahtanut siihen.
Aurinkoista viikkoa!

 
15. helmikuuta 2011 klo 11.49 , Blogger Johanna kirjoitti...

Hei!
Täällä myös uudehko lukija. Blogistasi on tullut yksi suosikeistani :)
Käy selaamassa http://www.booli.se/inspiration/hall/ ja miksei muitakin huoneita. Siellä on paljon upeita inspiraatiokuvia! :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu