Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Maanpeitettä

maanantai 2. toukokuuta 2011

Maanpeitettä

Huolimatta viikonloppuna viilenneestä kelistä ja niistä kahdesta lumihiutaleen tapaisesta, jaksoin viime viikonloppunakin viettää aikaa pihalla rapsutellen. Multa kysytään usein (siis ihan live-elämässä), että eikö noin isossa pihassa ole älytön homma? On, tavallaan, mutta, hommaa saa helpommaksi monella konstilla. Maanpeitekasvit, joiden  läpi ei paljon rikkaruohot kasva ... ja kitkeminen! (No okei, myös istutusalueiden kanttaus)


Meidän pihaa on pengerretty monessa (siis TODELLA monessa) paikassa, näiden alueiden peittäminen pensailla, yms olisi tullut maksamaan maltaita. Muutamat näistä rinnealueista meillä  on peitetty maahumalalla. Maahumala on peräisin nyrkin kokoisesta läntistä, joka tuli puolivahingossa isovanhemmiltani unkarinsyreenin alun mukana. Nyt sitä on kymmeniä (ja kymmeniä) neliöitä. Vähän kuriton tapaus, mutta niin nopeakasvuinen. Loistava lisä myös kesäistutuksiin, jos jotain roikkuvaa ja rönsyvää haluaa.
Toinen ilmaiskasvi. Ukkomansikka. Sitä löytyy joskus vanhoista pihapiireistä, kuten meiltä. Luin jostain, että ne akkamansikat kuulemma ovat "hävinneet" - minne lie lähteneet :) Kukkii, näytää mansikalta, mutta ei ukostakaan tule mansikoita ilman akkoja. Nätti ja nopea peittämään. Miksei tavallinen mansikka tekisi samaa!
Kivikkoisissa rinteissä ikivihreää, aikaisin keväällä sinisin kukin kukkivaa pikkutalviota. (Peräisin naapurilta, vadillinen alkuja levinnyt isolle alueelle)
Hedelmäpuiden ja pensaiden juurille on levitelty erilaisia kurjenpolvia. On niitä kukkapenkeissäkin. Aikaisin vihreitä (nämä kuvat viime viikonvaihteelta). Ei mahdu voikukat sekaan.
Taitaa sieltä löytyä ties mitä muutakin. Näitä eniten!


Toinen urakka, millä helpotan elämääni kesällä tapahtuu keväisin. Keväällä kaiken rikkaruohon näköisen hävittäminen istutusalueilta on helppoa. Näyttäytyvät ensimmäisenä ja on niin helppo nykkiä ja kaivaa kaikki ylimääräinen pois... Mukana kaverit rikkahara ja voikukkarauta!
Hommaa riittää, mutta siihen nähden, että keväällä 2007 piha oli vain ja ainoastaan myllättyä moreenimaata, ollaan pitkällä :)

Tunnisteet:

13 kommenttia:

2. toukokuuta 2011 klo 19.19 , Blogger ania kirjoitti...

Kiitos Rilla, ihana nähdä näitä pihakuvia. Maahumala leviää todella nopeasti. Jouduin listimään sen, kun meidän piha on pieni, ja meinasi peittää alleen kaiken. Siinä on kiva tuoksukin. Tilalle laitoin taponlehteä. Kauniit vihreät lehdet. Leviää sekin, mutta jotenkin helpompi pitää aisoissa. Jos ei ole tuttu, suosittelen... Jos olen kade teidän isosta pihastanne, niin vielä enemmän noist KIVISTÄ!!! Aah <3

 
2. toukokuuta 2011 klo 19.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus. Meillä pihanrakennus meneillään, enkä tajua kasveista mitään :) Näitä lisää, kiitos. Ja vaatepostauksia myös!

 
2. toukokuuta 2011 klo 19.41 , Blogger Rilla kirjoitti...

Ania: taponlehti ollut pitkään listalla. Jonnekin vähän varjoisampaan paikkaan :) Noi vanhat kivet (heh, mitkäköhän kivet olisi "uusia") on kauniita sammalineen. Oon yrittänyt varjella niitä. Maahumalasta (tuoksusta) tulee lapsuus mieleen! Ja joo, on niin villi, että pitää vähän vahtia, minne leviää.

Anonyymi: mikään hortonomi en ole, mutta pihalla tykkään olla! Kuvia voin räpsiä enemmän, kunhan vihertää paremin :)

 
2. toukokuuta 2011 klo 20.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saisko toivoa jotain sellaista postausta missä olis kukkapenkki ja siinä nimetyt kasvit. Jos ymmärsit mitä tarkoitan :) Mua kiinnostaa myös sun pihavaatteet! Että millaisissa olet pihalla.
Memma

 
2. toukokuuta 2011 klo 22.13 , Blogger Merja K kirjoitti...

Kiva pihapostaus :) Maanpeitekasveja kaivattaisiin tännekin, taidanpa ottaa näistä vinkkejä

 
2. toukokuuta 2011 klo 22.14 , Blogger Satu kirjoitti...

Jee, ihana postaus, kiitos kiitos kiitos! Meillä pihan rakennus vihdoin vauhdissa ja kaikki vinkit otetaan suurella kiitollisuudella vastaan :) Teillä on kyllä kaunis piha. Olisin voinut vannoa että se on "vanhempi". Maanpeitekasvit, näitä siis meillekin ja paljon!

 
2. toukokuuta 2011 klo 22.46 , Blogger Krisse kirjoitti...

Meillä hyvin samanlaisia kasveja Vaaralassa. Maahumalaan ollaan tykästytty. Ja amppeleista ensimmäiset syksyllä pihalle istutettu.
Mulla sellainen voikukan kitkemisvärkki että ei tartte kyykkiä ollenkaan...polkaistaan vaan voikukan kohdalle asetettu antura ja hups vaan..juurineen nousee ylös...

 
2. toukokuuta 2011 klo 23.31 , Blogger Rilla kirjoitti...

Memma: yritetään, pistän korvan taa siis. Heh, et muuten oikeasti halua nähdä, minkälaisissa vaatteissa hommailen pihalla :)

Merja K: rikkaruohon vihollisia :) Ne maanpeitekasvit siis.

Satu: sitä on moni muukin luullut. Silloin ekana kesänä kyllä tehtiin hommia hirveästi. Hmmm... seuraavina myös kun piha laajeni. Paljon pensaita, perennaa, vaihtelevaa maaston muotoa. Niillä tulee ihan jännä piha!

Krisse: oon samanmoista kaupassa katsonut monta kertaa. Saattais olla tarpeen täälläkin. Minä kun nyin voikukat nurmikostakin!

 
3. toukokuuta 2011 klo 8.20 , Blogger Tinttis kirjoitti...

Ihana, ja juuri ajankohtainen postaus minulle! Meillä alkoi talonrakennus-/remontointiprojekti ja ollaan kovasti suunniteltu pihaa. Kivipenger kaipaa kovasti jotakin kivaa maanpeitekasvia ja tästä sainkin vinkkiä :) Kiitos. Mukavia viherpiiperrys hetkiä siunlle!

 
3. toukokuuta 2011 klo 9.10 , Blogger DD kirjoitti...

Oih, kevät on niin ihanaa aikaa kun kaikki paljastuu lumen alta ;)

 
3. toukokuuta 2011 klo 12.46 , Blogger Lovviisa kirjoitti...

Meillä rivaripiha mutta aikas mukavan...siis riittävän...kokonen. Joskus aina ajankuluksi kattelen kerrostaloasuntoja parvekkeilla, meillä kun aikas iso asunto kahelle kun lapset jo aikuisia. Mutta taitasin surkastua jos ei ois maantasossa ommaa pihalänttiä:)

 
3. toukokuuta 2011 klo 18.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Rilla!
Kiitos tästä postauksesta. Olen muuttanut omakotitaloon talvella ja nyt odottelen mielenkiinnolla mitä kukkapenkeistä nousee! Tunnistin sun kuvista monta tuttua kasvinalkua, joita olen ihmetellyt. Nyt sain niille nimet, kiitos!
Tina
PS. Olen seikkaillut puutarhasivustoilla tunnistamassa kasvejani mutta Rillaan voi luottaa asiassa kuin asiassa, hih.

 
3. toukokuuta 2011 klo 22.14 , Blogger Rilla kirjoitti...

Tinttis: kiva jos oli jotain iloa :) Mulla on omia lempikasveja vaikka kuin! Pitää varmaan kuvailla pensaat seuraavaksi. Ehkä odotan ne lehdet ensin ;)

DD: sanos muuta!!

Lovviisa: juuuuu, jos pihaan on tottunut, niin en kyllä tiedä, miten sitä osais olla ilman :) On siinä oma viehätyksensä - JOS tykkää ;)

Tina: heh, ainakin näiden kyseisten kasvien osalta :) Paljon samoja, hyväksi havaittuja kasvejahan näissä suomalaissa pihoissa on.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu