Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kööpenhamina vol3 - ostoksilla

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kööpenhamina vol3 - ostoksilla

On pakko tunnustaa, että jos matkalaukku ei olisi jäänyt Helsinki-Vantaalle, shoppailu olisi varmasti jäänyt vähemmälle. Pitää myös muistaa, että olin reissussa miehen kanssa :) En tiedä teidän miehistä, mutta minun omani ei ole ostoksilla omimmalla alueellaan. Kesti kyllä ihan kiitettävän hyvin.


Tilanne siis se, että mulla oli vain ne, mitä lähtiessämme pistin päälleni. Tiedossa oli myös, että tavaroita oli turha odotella ihan heti saapuvaksi.


Ostoksille lähdettiin Strögetille. Helppoa. Hiukkasen kun pisti nenää sivukaduille, pientä kivaa liikettä löytyi pilvin pimein lisää. Strögetin Tivolin puoleinen pää hiukka enemmän krääsää, parani, mitä pidemälle päästiin...


Sen lisäksi, että ripsari oli hukassa, olen järkyttävä takkutukka porrastetussa leikkauksessani, jos mitään apuvälineitä ei ole saatavilla. Ajatus toisen samanlaisen kihartimen ostosta tuntui ihan pöntöltä ja päätin turvautua helppoon ja edulliseen kaveriin. Pinnit!!
Pinneillä kosteaan hiukseen yöksi sykeröt, kihara hius aamulla kiinni kieputellen. En oikeasti osaa tehdä mitään siistiä ja kaunista ranskanlettiä, mutta tähän taipuu munkin sormet.


Pakkotavaraa (kuten toiset farkut, teepparia, yms) hain kaikessa yksinkertaisuudessaan Zarasta. Ajatuksella, että jos en saa vakuutuksista korvauksia, ei harmita liikaa.

NoaNoalla on kaikkea kivaa. NoaNoan omia liikkeitä löytyy sieltä sun täältä, useita, mutta todelliset löydöt tein NoaNoan outletistä, joka sijaitsee pienen merenneitopatsaan lähettyvillä. "Säästin"  palllljon rahaa :D


Vinkistä (kiitos kovasti!) osasin suunnistaa Abercrombie&Fitchin liikkeeseen. 
En täysin ollut ymmärtänyt, mitä Myrmelin "miesmalli ovella on plussaa" tarkoitti - siis etukäteen. Aulassa seisoi nuori paidaton mies, jolla varsin kohtuullinen sixpack. Lievä häkellys :) Liikkeessä huumaava tuoksu, erittäin hämärää ja paljon viimeisen päälle siististi järjesteltyä ja väreittäin lajiteltua vaatetta. Värikästäkin, joo mutta myös mulle löytyi jotain, kuten ao neule. Hei, HARMAATA! Ja pientä hörhellystä. Niin mun juttu.
 Tyttärille hupparit ja teepparit.
Totta myös se, että vaikkei tuolta mitään ostaisikaan, näkemisen arvoinen paikka.


Illumin tavaratalosta löytyy suurinpiirtein kaikkea maan ja taivaan väliltä, pienet kivannäköiset sisustusliikkeet jätin suosiolla väliin. Joku toinen kerta ehkä :)


Kierrokselle kuului myös pakollinen matkamuisto...
Että huh. Shoppailtu on koko rahan edestä, luulen, että kiintiö on jopa mulle täynnä vähäksi aikaa. Onneksi kaupunki on varustettu shoppailijoillekin sopivilla tiloilla :)
PS. Ekasta kuvasta huolimatta, en käynyt Vuittonilla. En siitäkään huolimatta,että mielessä siintää hankkia oma Vuitton "farkkulaukuksi". Ehkä joskus :)


Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

1. kesäkuuta 2011 klo 23.16 , Blogger Annimanni kirjoitti...

Voi vitsit miten ihania ostoksia! Eikä puitteet -siis Köpis ja vielä mieskin mukana- olleet ollenkaan hullummat nekään. Köpis on mahtava!

 
1. kesäkuuta 2011 klo 23.21 , Blogger Myrmeli kirjoitti...

Hyviä ostoksia! Ja saatoin olla hieman epäselvä kirjoituksessani:D Harvoin kuitenkaan ovella on vastassa paidatonta miestä:)

 
1. kesäkuuta 2011 klo 23.48 , Blogger ania kirjoitti...

Ihania ostoksia :) Sekä itsellesi että tyttärille. Onko pilkkuhuivikin Zarasta? Niin tai näin, mulla on samanlainen, musta pohja, beessit pilkut. Zaran miesten osastolta. Onko LV:n malli päätetty?

 
2. kesäkuuta 2011 klo 0.19 , Blogger Laura kirjoitti...

Voi, ihania juttuja löysit.

Abercrombie on ihan huippu, Suomesta saa muuten JC:ltä heidän vaatteitaan.
Just hyviä myös esiteini-ikäisille lapsille, joille on tosi vaikea löytää kivoja vaatteita.

 
2. kesäkuuta 2011 klo 0.52 , Blogger Reissuja ja romantiikkaa kirjoitti...

Miljoonat kiitokset positiivisesti erilaisista vinkeistä Kööpenhaminaan. Näitä kaipaa..

 
2. kesäkuuta 2011 klo 10.56 , Blogger Marja kirjoitti...

Voi vitsit miten kivoja juttuja... tästä sen saa kun ei ennen matkaa perehdy kunnolla.. esim. tuosta NoaNoan outletista mulla ei ollut Köpiksessä tietoakaan. Höh. Nimittäin IHANA tuo kollaasin vasemmassa yläkulmassa oleva paita / pusero / mikä tuo on? :) Enkä tainnut tuolla Abercrombiellakaan poiketa. Ilmankos musta Köpis tuntuikin niin tylsältä kaupungilta - en löytänyt niitä oikeita paikkoja. Ehkä voisin sittenkin haluta Köpikseen joskus toistekin :)

Ja hei, kivasti laitetut hiukset! Mä osaan ranskiksen mutta en tuollaista - paljon kivempi!

 
2. kesäkuuta 2011 klo 12.02 , Blogger Amalia kirjoitti...

Oletpa tehnyt mukavia ostoksia! Me kiersimme kuukausi sitten Köpiksen sisustusliikkeitä, siellä olis saanut menemään vaikka viikon ihan vaivattomasti :-) Enpäs minäkään tiennyt NoaNoan outletista, tein ostoksia sieltä Strojetin liikkeestä. Ensi kerralla osaan sitten suunnistaa edullisempaan osoitteeseen :-) Tosin mun on pakko mainita, NoaNoa-vaatteiden erittäin heikko laatu yllätti mut täysin. Takin napit irtosivat saman tien (ekat jo siellä reissussa) ja paitojen saumat oli tosi huolimattomasti ommellut. Hinta ja laatu eivät oikein kohdanneet...

 
2. kesäkuuta 2011 klo 14.42 , Blogger Terhi kirjoitti...

No johan oot ehtinyt ostelemaan ;) Kivoja juttuja löytyi, matkamuistoja hei jokainen vaatekappale :) Ja vau tota sun tukkaa. Miten tuo siis tehdään, sun täytyy ehdottomasti tehdä video tai joku postaus siitä. Mä haluan nimittäin tukkani noin! Näyttää ihan superpaksuilta nuo letit, vau!

 
2. kesäkuuta 2011 klo 15.48 , Blogger Marjo kirjoitti...

Voi miten ihania osoksia ja mitä ihania postauksia.Ihan alkaa itekin teh mieli matkoille!Aurinkoista helatorstaita Pohjanmaalta!

 
2. kesäkuuta 2011 klo 21.17 , Blogger Merja K kirjoitti...

Kivoja, kivoja hankintoja :) Mr Järki ainakin on ihan järkyttävän huono kauppakaveri, jaksaa about 5 min vaatekaupassa. Siksi olikin viimeksi mukavaa vaihtelua olla Köpiksessä siskoni kanssa. Tosin myös huomattavasti kalliimpaa ;)

 
2. kesäkuuta 2011 klo 22.54 , Blogger Rilla kirjoitti...

Annimanni: juu, kyllä minä tykästyin Kööpenhaminaan. Sopivan kokoinen ja mukava!

Myrmeli: hih, ehkä se oli ihan hyvä säästää ylläriksi :D

Ania: Zarasta hyvinkin!! Heh, jotenkin en ole hämmästynyt. LV:n laukuista on kaksi vaihtoehtoa mielessä. Mun varmaan täytyy laittaa sulle aiheesta sähköpostia ;)

Laura: hei, kiitos vinkistä, tuota JC-asiaa en tiennyt ollenkaan!!

Reissuja ja romantiikkaa: voi, kiva kuulla :) Vielä kun pääsisi useammin reissuun, voisi useammin tehdä tällaisia postauksia ;)

 
2. kesäkuuta 2011 klo 22.57 , Blogger Rilla kirjoitti...

Marja: en minäkään olisi tajunnut tuota outletiä ilman Merja K:n vinkkiä. Kiitos siis hänelle :) Lyhythihainen paitis siis tuo! Letti on sellainen kieputtelujuttu. Helppo, oikeasti!

Amalia: oi, kurja kuulla. Toivottavasti mulla ei käy yhtä huono tuuri. Nämä ainakin päällisin puolin vaikuttavat oikein hyviltä.

Terhi: heh, video saattaa jäädä tekemättä, mutta katsotaan jos jotain joskus saisi aikaiseksi. On oikeasti helppo!

Marjo: kiitos, kiitos ja sitä samaa sinnepäin!

Merja K: näinhän se on. Nyt meillä oli pieni pakko matkassa mukana. Kiitos vielä outlet-vinkistä :)

 
3. kesäkuuta 2011 klo 11.53 , Blogger DD kirjoitti...

Aivan upeita löytöjä ;) Strögellä voisi viettää oikeastaan kokonaisen päivän vain ihastellen, vähintään kolme päivää "shoppaillen" ;)

 
3. kesäkuuta 2011 klo 23.54 , Blogger K kirjoitti...

Ai että mua hymyilytti tämä "Aulassa seisoi nuori paidaton mies, jolla varsin kohtuullinen sixpack." Kuvaa tuota puotia niin hyvin! NY:n liikkeessä mulle tuli todella yllätyksenä se tuoksuvyöry ja musa.
Tosi kiva reissu vaikuttaa teillä olleen, meillä on miehen kanssa Tanska käymättä kokonaan.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu